Etusivu

Vespron alan parhaat ammattilaiset pystyvät tekemään sekä taiteellista silmää vaativia töitä että perussaneerausurakoita. Kaikki työt suunnitellaan ja räätälöidään aina asiakkaan kanssa yhdessä, tapauskohtaisesti, asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Voimme työskennellä yhtä hyvin niin julkisivuilla, porraskäytävissä kuin muissakin julkisissa, tai yksityisissä tiloissa. Yrityksemme keskeisenä vahvuutena on henkilöstömme ammatillinen osaaminen ja erilaisten rakennustapojen tuntemus.

Nää tyypithän pystyy sitte tekeen ihan mitä vaan! – kilpailija

Puusepänverstaallamme toteutamme myös uniikkeja sisustusratkaisuja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Teemme esimerkiksi kalusteet mittatilaustyönä. Kaikki työ tehdään itse, eikä laadusta tingitä. Pystymme tekemään sisustuselementtejä puun lisäksi myös kipsistä ja betonista. Vanhojen kohteiden entisöinti ja saneeraus kuuluvat myös ammattitaitomme piiriin.